Veturitallin syksyssä nähdään Jukka Lehtisen valtavia installaatiota sekä Anna Tahkolan piirroksia
Veturitallin syysnäyttelyt avataan lauantaina 20.9. klo 11!
Kuvanveistäjä Jukka Lehtisen (s. 1962) valtavan mittaluokan tilalliset veistokset levittäytyvät Veturitallin pääsaleihin syksyn näyttelyssä Olipa kerran. Lehtinen kuvaa ajankohtaisia maailmantapahtumia ja ilmiöitä yksilön kokemuksina tuttuja satuja hyödyntäen. Teoksissa isot pahat sudet puhkuvat talon seiniä kumoon ja alkemistit kajoavat atomien rakenteisiin kullankiilto silmissään. Tekniikka ja tiede yhdistyvät teoksissa inhimillisyyden ytimeen, tunteisiin, kun teokset heräävät eloon katsojan astuessa tilaan.
Galleria Sivuraiteella nähdään kuvataiteilija Anna Tahkolan (s. 1983) suurikokoisia lyijykynäpiirustuksia näyttelyssä Maailman alkuperä. Tahkolan teokset ovat syntyneet hänen tutkittuaan saaristomaisemaa esimerkiksi Ahvenanmaan Källskärissä ja muualla ulkosaaristossa. Tahkola yhdistelee maisemasta tekemiään havaintoja, jolloin valtava mittakaava kutistuu silmien edessä ja pieni aihe muuttuu suureksi, jopa surrealistiseksi pinnaksi. Tahkola on kiinnostunut paitsi arkisista luonnonilmiöistä, myös fysiikan lainalaisuuksista ja ajan kerrostumista ympäristössä.
Näyttelyt ovat esillä 20.9.2025–4.1.2026. Yleisöopastus sunnuntaisin klo 14 kuuluu pääsylipun hintaan. Katso lisätietoja aukioloajoista yms. täältä.
Kuva: Jukka Lehtinen, Iso paha susi, 2025, valokuva: Niclas Warius.