17.5.–31.8.2025 Galleria Sivuraide /
Saana Murtti, keramiikkaveistoksia
Kuvataiteilija Saana Murtin (s. 1974) herkät, viimeistellyt ja yllättävätkin keramiikkaveistokset käsittelevät inhimillisiä kokemuksia. Murtin työskentely nojaa vahvaan teoriapohjaan, joka on syntynyt taiteilijan taidekeramiikkaan painottuneissa opinnoissa Walesissa.
Murttia kiehtoo ihmisen ja esinemaailman välinen suhde sekä se, mitä tämän kautta voidaan kertoa. Käytetyt vaatteet ja esineet kantavat mukanaan tarinoita niitä käyttäneestä ihmisestä, esimerkiksi kuluneet kengät huokuvat muistoja käyttäjästään. Murtti ei halua määritellä kuvaamiaan henkilöitä liikaa, niinpä heistä näytetään jännittävästi vaikkapa vain jalat.
Väline antaa muodon Murttia kiinnostaville teemoille. Savi on työstövaiheessa pehmeää, mutta muuttuu polton kautta kovaksi. Pehmeys ja kovuus eivät Murtille merkitse vastakkaisia ominaisuuksia, vaan saman välineen eri puolia.
Helsingissä asuva Saana Murtti kuuluu Suomen Kuvanveistäjäliittoon ja sekä muotoilun ammattilaisten liittoon, Ornamoon. Hän työskentelee vapaana taiteilijana Suomenlinnassa Pot Viaporin ateljeessa sekä taidekasvattajana lasten ja nuorten taidekeskus Annantalossa.
Kuva: Saana Murtti, Casser Maison 2, 2024