Tule tapaamaan kuvataiteilija Mari Rantasta!
Tunne Värinä -näyttelyn taiteilija Mari Rantanen on tavattavissa Veturitallilla sunnuntaina 11.8. klo 14. Rantanen kertoo teoksistaan ja työskentelystään. Yleisö voi kysellä taiteilijalta ja kierrämme myös yhdessä uunituoreen näyttelyn läpi.
Taiteilijatapaaminen sisältyy pääsylipun hintaan ja korvaa normaalin yleisöopastuksen.
Mari Rantanen (s. 1956, Espoo) on Tukholmassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, taidemaalari ja kuvataiteen professori. Rantasen tuotantoa on esillä tässä laajuudessa Suomessa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Mari Rantanen nousi Suomen eturivin taiteilijoiden joukkoon jo 1980-luvulla naistaiteilijoiden voimakkaan esiinmarssin myötä. Kansainvälisen taiteilijan tärkeitä tukikohtia ovat olleet niin Helsinki, Tammela, New York kuin Tukholma – ja kesällä 2024 myös Salo.
Muista myös toisen näyttelymme taiteilijan, Eevi Rutasen tapaaminen sekä lauantaina 17.8. klo 13!
Lue lisää tästä sekä Eevin robottityöpajasta täältä.