25.9.2021-9.1.2022 Galleria Sivuraide
JUHA JORO, HILJAISUUDEN POLUILLA
– valokuvia
Helsingissä syntynyt, nykyisin Halikossa asuva taidegraafikko, -piirtäjä ja -valokuvaaja Juha Joro (s. 1957) käsittelee taiteessaan ajan kulkuun ja hiljaisuuden kokemiseen liittyviä teemoja. Ilmaisuvälineinä ovat olleet sekatekniikkapiirustus, taidegrafiikka sekä kahtena viime vuosikymmenenä myös valokuvaan pohjautuvat ilmaisutavat. Hyvin usein yhdestä kuvallisesta ideasta syntyy useamman itsenäisen teoksen kokonaisuus. Kuin tarina, jonka kerronta kulkee läpi koko teossarjan varioituen yhä moninaisimmiksi puheenvuoroiksi.
TAITEILIJATAPAAMINEN: Juha Joro kertoo teoksistaan taiteilijatapaamisen yhteydessä sunnuntaina 7. marraskuuta klo 14.
Juha Joron teoksia on useiden eri kaupunkien, Suomen valtion sekä Kansallisgallerian, eduskunnan, Amos Andersonin taidemuseon, Helsingin taidemuseon, Turun taidemuseon ja Wäinö Aaltosen museon sekä Paulon säätiön, E.W. Ponkalan säätiön ja Niilo Rantasen säätiön taidekokoelmissa.