Haleja ja supikoiria – Työympäristön taiteella on merkitystä
Veturitallissa vielä 5.1.2025 asti nähtävillä olevassa Truly Yours -kokoelmanäyttelyssä on esillä noin 100 teosta Salon kaupungin taidekokoelmasta. Iso osa näistä teoksista on tavallisesti sijoitettuna erilaisiin kaupungin tiloihin: kouluihin, virastoihin, kirjastoihin ja niin edelleen.
Taidemuseolle on tärkeää, että kokoelmateokset ilahduttavat tilojen käyttäjien arkea – mutta mitä ajattelevat tilojen käyttäjät itse? Veturitallin amanuenssi Mia Nieminen nappasi juttusilleen kaupungin työntekijä Päivi Pölösen.
Kertoisitko, kuka olet ja missä tehtävässä työskentelet Salon kaupungille?
Olen Päivi Pölönen ja olen Salon kansalaisopiston rehtori. Työskentelen pääsääntöisesti kansalaisopiston päätoimipaikassa Ylhäistentie 2:ssa.
Kokoelmateosten sijoittaminen ja kaupunkiympäristön elävöittäminen taiteella on museolle tärkeä tehtävä. Työpaikallasi on useampiakin kaupungin kokoelman teoksia sijoitettuna.
Kyseessähän on iso rakennus ja siellä on paljonkin taidetta sijoitettuna kaupungin taidekokoelmista. Ja moni näistä teoksista on esillä nyt täällä Veturitallin näyttelyssä.
Millaisia ajatuksia ja tuntemuksia taide herättää työarjen keskellä? Mitä se sinulle merkitsee?
Ensimmäisenä mieleeni tulee sellaiset asiat, kuin arvokkuus ja arvostus. Eli kun tulen siihen työympäristööni ja siellä on taidetta, niin saan sellaisen kokemuksen, että minua työntekijänä ja tilan käyttäjänä arvostetaan. Ja että se työympäristö itsessään on arvokas! Sillä on merkitystä.
Toiseksi mieleen tuli viihtyisyys ja kauneus: mitä tunteita taideteokset saavat aikaan, kun astutaan tilaan ja millaisen tunnelman se virittää. Sen huomaan, että se antaa erilaisista merkitystä eri päivinä – puhumattakaan eri ihmisille. Ja herättää keskustelua! Esimerkiksi kun näyttelyyn haettiin kansalaisopistolta Stefan Bremerin ”Syleily”, niin heti tuli kysymyksiä siitä, että missä se ”hali” on. Teos kun on meitä yleensä meitä joka aamu portaikossa vastassa, niin nyt kun se on siitä hetkellisesti poissa, tuntuu kuin jäisi aamun halaukset saamatta.
Ajattelen myös, että kun taidemuseoon tullaan ympäri kaupunkia ja Suomen katsomassa taidemuseossa vaihtuvia näyttelyitä, niin meillä se taide on läsnä joka päivä. Kaupunkilaiset, kurssilaiset, lapset, aikuiset, vanhukset – he ovat katsomassa sitä taidetta toistuvasti ja teokset ovat heille tuttuja. Teokset ovat oleellinen osa ympäristöä ja kokemusta, kun he tulevat kurssikerralle. Ne kuuluvat osaksi paikan identiteettiä ja luonnetta. Uskon, että sillä on kävijöille merkitystä, koska se on itsellenikin niin tärkeää.
Teoksia on sijoitettuna myös ihan työhuoneessasi! Mitä ajattelet juuri tästä Kai Fagerströmin Supikoirasta, joka tavallisesti on sijoitettuna työhuoneeseesi?
Olen ollut töissä kaupungilla nyt hieman vajaat kuusi vuotta. Sain työhuoneeni perinnöksi edelliseltä rehtorilta sellaisenaan ja myös taideteokset olivat siellä valmiina. En siis ole teoksia itse valinnut, mutta olen niistä kovin tyytyväinen ja iloinen. Teokset muodostavat huoneen kalusteiden kanssa kokonaisuuden, joka tuntuu omalta ja turvalliselta. Tulee sellainen olo, että haluan vaalia ja pitää huolta siitä ympäristöstä.
Katselen teoksia paljon ja huoneeseen tullessa tuntuu, että niiden olennot tervehtivät minua, hieman samalla tavalla kuin koirani tekee kotiin tullessani. Teoksien olennoista on muodostunut itselle pitkän ajan kuluessa kavereita – oikein pahassa tilanteessa saatan jopa kysäistä ääneen mielipidettä heiltä. Tämän lattian raosta kurkkaavan ”Supikoiran” kohdalla olen aivan varma, että se elää omaa elämäänsä ja liikkuu, kun en ole paikalla.
Kiinnostaisikin tietää, että millainen suhde kuvaaja Kai Fagerströmillä muodostui mallinaan toimineisiin eläimiin. Hän vietti varmasti myös kuvatessa näiden kavereiden kanssa kauan aikaa, ennen kuin sai vangittua tilanteen kuvaan. Ja varmasti on ollut menoa ja meininkiä!
Veturitallissa on esillä nyt ensimmäinen kaupungin taidekokoelmista koottu näyttely taidemuseon historian aikana ja siihen on haettu teoksia myös niiden sijoituspaikoista kaupungin tiloista. Miltä tuntuu nähdä tuttu teos vaihteeksi museoympäristössä taidenäyttelyssä muiden teosten rinnalla?
Teos näyttää ihan erilaiselta näyttelyssä kuin työhuoneessani! Mutta vaikka oma työympäristö tuntuu kovin tyhjältä ilman näitä tuttuja teoksia, niin onhan tämä juhlavaa. Supikoira on täällä aivan paraatipaikalla tervehtimässä jokaista näyttelykävijää, kuten se tervehtii minua töihin tullessani.
Truly Yours – Vilpittömästi sinun
Salon kaupungin taidekokoelma
19.10.2024–5.1.2025
Jutussa mainitut teokset:
Bremer, Stefan, Syleily, sarjasta Man & Woman, 2000.
Fagerström, Kai, Supikoira, 2005.
Kuva Päivi Pölösestä Supikoira-teoksen vierellä: Salon taidemuseo.
