Hyppää sisältöön

ETSINTÄKUULUTUS

Mummolan seinälle ripustettu taulu tai ryijy, sohvalle aseteltu ristipistoinen koristetyyny, pihanurmella toisistaan mittaa ottavat puiset taideteokset, tai pieni posliinilautanen, jossa metsot mittelöivät metsäaukealla, ovat varmasti meille monelle tuttuja. Ferdinand von Wrightin alkuperäisteoksesta ”Taistelevat metsot” on tehty poikkeuksellisen paljon erilaisia versioita, jotka ovat löytäneet tiensä suomalaisiin koteihin. Kopiot ja jäljennökset ovat olleet osa taiteen maailmaa jo kauan, ja ne ovat olleet olennainen osa myös taiteilijoiden koulutusta sekä mahdollisuus esitellä taidehistoriaa yleisölle.

Salon taidemuseo Veturitallissa avautuu toukokuussa 2021 näyttely Aito vai ei? – Taideteoksen alkuperän lähteillä. Näyttelyssä sukellamme syvemmälle aidon ja väärennöksen väliseen taiteen mereen. Näyttelyyn koostettavaa videoteosta varten etsimme nyt erilaisia taideteoksia, jotka ovat hakeneet sisältönsä Taistelevista metsoista. Teos voi olla mitä tahansa verhoista kahvikuppiin tai taulusta mattoon, sillä mitä laajemman repertuaarin löydämme, sen mielenkiintoisemman videon keväällä paljastamme.

Löytyykö kotoasi jokin Taistelevia metsoja jäljittelevä teos? Antaisitko meille mahdollisuuden kuvata sen osaksi ensi kesän näyttelyä? Auta meitä rakentamaan yksi näyttelymme teoksista ja tuo oma teoksesi osaksi isompaa kokonaisuutta.

Valokuvaajamme kuvaa teoksia taidemuseo Veturitallilla viikolla 46, marraskuun 10. – 12. päivä 2020. Teoksen kuvaaminen kestää noin vartin. Laajennustyön vuoksi museo on suljettuna, joten pyydämme varaaman kuvausajan: Heidi Grahn/ Salon taidemuseo Veturitalli, heidi.grahn@salo.fi, 044 7784903
Kiitos avustanne! Keväällä 2021 nähdään, millaisia aarteita olemme teokseen löytäneet.

Taistelevat metsot, sarjasta RAHAA, Ö-ryhmä

Taistelevat Metsot sarjasta RAHAA, 1981, Ö-ryhmä (Erkki Pirtola, Harri Larjosto, Roi Vaara, Jussi Kivi, Papu Pirtola ja Pekka Nevalainen), 1981, kollaasi, 55 x 45 cm @kuva Harri Larjosto